perjantai 20. tammikuuta 2012

Olenpa ollut laiska päivittäjä

Näin sitä vaan huomaa, että aika on mennä vilahtanut ja Vian odotus alkaa olla loppusuoralla. Ilman yhtään lisäpäivitystä astutusten jälkeen. Ja vaikka pennunkyselijöille olen mainostanut että täältä sitten näkee mitä kuuluu.  *nolo*

Noh. Nyt tulee sitten jotain tekstiä. Kuvista en ole varma, kun jotenkin en vaan osaa taas vaihteeksi tän uuden koneen kans toimia, tai mun kamera ei, tai jokin. Mutta tekstiä kuitenkin.

Via alkoi tosi aikaisin pullistua, jo tuossa alle 40vrk astutuksesta maha oli ihan selvä pallo. Siinä vaiheessa ajattelin että hitsi, varmaan iso pentue tulossa! 

Nyt kuitenkin kasvun tahti on tasaantunut ja vaikka maha onkin selvästi suurempi kuin edelliskerralla, niin en usko pentuja kovin hurjan montaa kuitenkaan olevan. Viisi olisi vallan passeli määrä, ja jos jakoa saa toivoa niin kolme narttua ja pari poikaa vois olla hyvä. 


Päiviähän on nyt 56. ekasta astutuksesta. Iso maha ei paljon Vian touhuamista vaivaa, tietysti sohvalle ja sänkyyn on huonompi päästä. Ulkona ja lenkillä rouva touhottaa kuitenkin aivan reippaasti, kunhan vain villapaita on päällä suojaamassa tissirivistöä lumelta.

Jostain syystä tässä vaiheessa alkaa iskeä hermostus siitä, että olenkohan muistanut kaiken. Ensinnäkin ruokintapuolesta. Vian maha on laskeutunut jo aika selvästi, jonka vuoksi se alkaa näyttää yläviistosta hieman hoikemmalta ja siksipä aloinkin toki panikoida että jos se onkin laihtunut enkä ole ruokkinut sitä tarpeeksi. 
 Järki kertoi kuitenkin että turha huolehtia, tällä kertaa rouva on kuitenkin syönyt, viimeksi sitä joutui vähän väliä oikein patistamaan ruokahommiin, kun ruokahalu oli aika huono pitkän aikaa. :)

Olen miettinyt tässä myös että käyttäisinkö Viaa röntgenissä vielä alkuviikosta, siellä näkisi montako ipanaa on tulossa. Mutta saa nyt nähdä, ehkä maltan kuitenkin odotella.


 Tässä ylemmässä kuvassa siis astutuksesta 38/37vrk. Alemmassa 49/48vrk. Kuvat on FB:ssä jo esillä olleet, uusia yritän saada otetuksi viikonlopun aikana kun on kuvausapulaisia käytössä.





Tässä siis Vian osalta jäädään vain odottelemaan poksahdusta. :) Sillä on iso näyttelyhäkki makkarissa omana "pesänä", mutta meinasin viikonloppuna vaihtaa sen tilalle pentulaatikon kuitenkin, häkistä on vähän vaikea synnytystä avustaa jos tarve tulee. Vaikka toisaalta se häkki olisi rouvan oma valinta, ja onhan se olevinaan suojaisampi.. Ovihan toki tuossa häkissä on aina avoinna, ei se mikään vankila ole. ;)
 Ja jos häkin jätän pois, niin pentuaitaus tulee sitten ympäröimään pentulaatikkoa ettei äitikoiran tarvitse häätää uteliaita apulaisia tunkeilemasta liian lähelle. Niin se viimekerrallakin meni.




Meillä on muutkin eläimet lisääntyneet tänä talvena. Nimittäin kanit. Poikasia ois tarjolla jos joku sellaista olisi vailla. ;)






Nuo ekan kuvan ruskiammat on vanhemmasta poikueesta, niitä on neljä akkapupua ja yks poika. Ja nämä alemmat, vaaleammat, on sitte pienempiä, kohta luovutusiässä. Niistä en oo sukupuolia tutkinu vielä ollenkaan. Navetassa ne on kasvaneita, mutta niinku näkyy niin käsiteltävissä. Osa jopa ihan kesyiksi luokiteltavia. :)



Ai hitsi!! Nyt meinas unohtua Hipon ensimmäisen virallisen näyttelykäynnin tulokset!

Neiti Hipodeemus käväisi viime sunnuntaina Lahden ryhmiksessä korkkaamassa junnuluokan hienolla menestyksellä. Jun ERI1 SA PN1 Sert VSP!  Ja voi kuinka ylpeitä me sitten oltiinkaan!

No, Hippo ei paljon asiasta hötkyillyt, veti vaan kehän jälkeen kerälle viltin päälle (no okei, tossa kuvassa se on mun sylissä kyllä) ja unta kuulaan. Malttoi kuitenkin posettaa hienojen pokaalien kanssa Ninnun napsaistessa todisteen ihan paikan päällä. :)




Että semmosia kuulumisia meillä. :) Eiköhän tämä päivitystahti vähän kuitenkin kiihdy kunhan saadaan ne pennut maailmaan. Niinhän se taisi mennä viimevuonnakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti