Päivä on jo 57.

Kyllähän se neito alkaa nyt jopa minunkin silmiini olla aika.. Hmm.. Vatsakas. :D

Noinkohan tuo odotuttaa viikonloppuun saakka, vai saadaanko jo viikolla selvyys pentujen lukumäärään ja jakaumaan? Jännät on hetket. Ruokahalua vielä on ja maha toimii normaalisti, ja lenkillekin on edelleen lyllerretty, joten ei nyt ainakaan varmasti huomisen aikana vielä mitään tapahdu. Ei vaikka lämmöt päivällä seilasivatkin jo lähellä 37 astetta. Alle ei menty vielä, ja iltaa kohden nousivatkin taas selvästi.

Tässäpä muutama tämän päivän kuva..

Makoilu maistuu, maitokin on laskenut jo joitakin päiviä sitten.

Pose, harmittaa etten saa näissä kuvissa näkymään sitä pyöreyttä tuossa koirassa, se on aikamoinen matami livenä. ;)

Tässä viimeisenä kuva kosioretkeltä, löytyi kameran uumenista. :) Aika paljon on alalinjassa tapahtunut muutosta!

Miltäs näyttää ulkopuolisten silmin? Pentumääräveikkauksia? :D
  Itse olen nähnyt unta että kahdeksan tuli, tosin en usko oikein sellaiseen määrään kuitenkaan, vaikka aika pinkeä tuo mammukka onkin. Toivotaan kuitenkin että ainakin se viisi elinvoimaista ja tervettä ipanaa tulisi, niihin on asennoiduttu. Lisä on sitten sitä bonusta. :)

Tänään jo 51. vrk

No, turhia taas tuossa aiemmin lupasin, enhän mä yhdellekään ulkoilulle ole muistanut kameraa ottaa mukaan, ja kännykällä ei mustasta koirasta saa lunta vasten kyllä minkäänlaista kuvaa. Ei kyllä mun taidoilla tolla kamerallakaan häävisti, mutta ehkä kuitenkin paremmin. ;)

Muutama sisäkuva pullukasta tältä päivältä, hämäriä nämäkin, mutta olenpahan kuitenkin jotain postannut.

Tässä näette tulevan mamman omavalitseman "pentulaatikon". Tuo laatikko oli suljettuna meidän sängyn alla, ja se onneton oli viimeyönä tunkenut itsensä sinne nukkumaan. Mä sitten avasin kantta vähän että ei olisi niin ahdasta. Meillä on siis kyllä ihan isompikin lååda hälle ja pennuille, mutta tuo oli nyt sitten tähän tilanteeseen mieluisampi. :D

                                                              Hylje. <3

Huippukuvajaan huipputaidonnäyte.. :D Noh, näkee siitä mahalinjan vaikka muu, taustaa lukuunottamatta, jääkin hämäräksi. Kuvat ei kyllä anna oikeutta pullukan kokonaispyöreydelle. Oikeasti se on joka suuntaan melkoinen lyllerö.

Vian vointi on nyt ollut oikeinkin hyvä, ruoka maistuu vaikka kolmeen ruokintakertaan ollaan jo siirrytty koska kertasyönnillä ruokaa mahtuu mahaan suht vähän enää. Väsynyt se välillä on, mutta kova nukkumaanhan se on muutenkin.. Maha kuitenkin selvästi jo painaa ja hankilenkit kiinnostavat sitä entistä vähemmän. Vielä se kuitenkin iltaisin lähtee mielellään parin kilometrin tielenkille ja ihan reippaasti sen tepsuttaa loppuun saakka.

Asko Manninen on ottanut asiakseen mukahuolehtia Viasta sisätiloissa. Kai se kuvittelee että isäpuolen rooli lankeaa hälle automaattisesti koska pirpanoitten oikea isä ei ole nokkaansa täällä näyttänyt.. ;) Hartaasti Asko -pieni pulipoika- pitää vahtia nukkuvan Vian vieressä ja jopa hellästi nuolee sitä. Harvinaista. Yleensä kun niitten kanssakäyminen on ollut lähinnä nahistelun asteella.

Ulkona herra rastapallo tosin juoksee kyselemättä Vian ylitse eikä huolenpidosta ole tietoakaan. Siellä Viasta joudumme huolehtimaan me muut. 

Odotusta vielä vajaa pari viikkoa. Jännä nähdä mille päivälle se jakautumisensa ajoittaa. :)

Niin se on viikko vierähtänyt

Astutuksesta on nyt päiviä 47, mikäli oikein laskin.

Via vaan leviää, mun silmiini itse maha ei ole juurikaan pullistunut, mutta selkä leviää ja vyötärö on kadonnut. Toki vatsalinja on huomattavasti alempi kuin ennen. Maitoakin eilen jo pienet tipat tuli nisistä kun tutkailin. Ehkä maha "laskeutuu" vasta myöhemmin, sellaiseksi kuin minä kuvittelen että sen muka pitäisi olla ;). Koskapa kovin tukalalta välillä näyttää neidin meno, kuuma tuntuu olevan, ei taivu enää kunnolla ja hengästyvänkin se näyttää, niin kyllä siellä kasvetaan hyvää kyytiä. Lenkillekään Vimpula ei enää lähde yhtä innokkaasti kuin viime viikolla vielä.
Ihan kuin ipanat olisivat tuolla jossain kylkiluitten suojissa vaan koko ajan. Jännä nähdä montako sieltä sitten loppupeleissä tulee..

Onneksi sen pahoinvointi on kokonaan mennyttä ja ruoka on alkanut maistua taas ihan hyvin, joten on mullakin yks stressin aihe vähempänä. :)

Maanantaina yritettiin ottaa taas mahakuvia, mutta eipä ne onnistuneet niin että olisi voinut tänne laittaa, ei niistä selvää saa.. Ja uudestaan en ole ehtinyt mukamas kuvaamaan. Kerrankin kun on ollut muutakin ohjelmaa kuin kotona nyhjääminen. Sain  nimittäin autoni kuntoon viimein ja olen päässyt päiväaikaankin ihmisten ilmoille melkein kuukauden tauon jälkeen! :D

Yritän kuvailla viikonlopun aikana vaikka pihatouhuissa tuota Viaa, jos jonkinlaisen otoksen saisi tästäkin viikosta aikaiseksi. :)

Edit: Yksi sivukuva löytyi jälkikäteen päivältä 48:

Aurinko, aurinko.. Ja siksi muutama kuva isoista akkakoirista

Ninnu-ystäväni kävi kylässä kameran kera, ja napakasta pakkassäästä huolimatta käytiin napsimassa muutama otos meidän isoista tytöistä. Amerikanakitoista siis, tässä Pulmu, Snowstory´s Miss Hayabusa, sekä tyttärensä Peikko, PullMoon Run for Love.

Pitihän tuo harvinainen valoilmiö taivaalla jotenkin hyödyntää ja mikäpä sen loogisempi tapa kuin kuvata koiria. Ainut vika näissä Ninnun kameravierailuissa on se, että mulle iskee aina hetkeksi kamala järkkärikuume.
Onneks se nyt toistaiseksi on vielä mennyt ohi järkeilemällä, onhan mulla itselläkin ihan hyvä kamera jo.. Enkä kaiken lisäksi sitäkään osaa vielä kovin hienosti käyttää!

Viimeisessä kuvassa Peikkoneiti vallan valloillaan aurinkoisella pellolla.
Tosin luvatta, hän näppäränä lipsautti itsensä pannasta ja sittenhän se vapaus maittoikin. :) Onneksi Peikko ei ole sillä tavalla karkaavaa sorttia että olisi paikalta häipynyt, kunhan nyt kävi aikansa kahlailemassa ja nuuskuttelemassa ja palasi lopulta ihan omineen Ninnun luo rapsuteltavaksi. Mutta saatiinpahan siitäkin kauniin aurinkoinen tunnelmaotos!

Se noin viiden viikon masukuva

Hyvin huono kuva, huono tausta, huono valo, ja sitä masunalkuaankin tuo neiti tuossa pinnistää niin ettei se ollenkaan näytä siltä mitä livenä. Mutta näkee tuosta sen verran että juu, alkaa se mahanahka vähän jo venymään ja tästä eespäinhän kasvun vauhti vain kiihtyy. :) Tämä kuva on otettu siis 37 päivää astutuksesta, ja tosiaan hieman enemmän livekatsannossa tuo vatsa jo pullottaa, kuin mitä kuva antaa ymmärtää. Enemmän Via on kyllä leveyttä kasvanut kuin varsinaisesti mahaa..

Nappasin muutaman kuvan neitosesta kännykällä kun se seistä törötti pöydällä (häkillä) Rekon vähän houkutellessa vinkulelulla. Sen vuoksi tausta nyt vain sattui jäämään noin tummaksi. Ehkä ensikerralla asettelemme Vian sitten otollisempaa taustaa vasten.

Avauspuheenvuoro

Heipähei! Päätin viimein, monien vakaitten aikomuksiksi jääneitten päätösten jälkeen, aloittaa oikeasti bloginpidon kun kerrankin on asiaa mistä tehdä päivityksiä. Nimittäin meidän Via-tyttösen tulevat pennut.
Toivottavasti päivittäminen ei lopahda lapsosten luovutusikään, vaan jatkuisi säännöllisen epäsäännöllisenä kertomuksena meidän sekalaisen sakin elämästä täällä pikkutilallamme.

Via, Bovenop Clivia Heeler, on siis Lancashirenkarjakoiramme, ja sen ja sulhasensa Morizin (Dreamdust Samvais) lemmekkäästä tapaamisesta on kulunut tänään tasan viisi viikkoa. Viikko sitten maanantaina kävimme ultrassa ja ainakin viisi pientä hiilukanalkua siellä masussa polski.. Pentujen maailmaantuloa odottelemme siis helmikuun ensimmäisen viikon lopussa.

Alla nuorenparin potretit ennen toistensa tapaamista, Vian kuva on kyllä vuoden vanha, mutta suurinpiirtein samalta se näytti tänäkin syksynä. :D

 

Kuvaaja: Seppo Holm

                          Kuvaaja: Maria Alanen



Tähän päivitykseen oli tarkoitus liittää myös Vimpulan mahakuva tältä päivältä, mutta tuleva mamma ei nyt halunnutkaan olla kanssani minkäänlaisessa yhteistyössä asiaan nähden, joten ehkäpä illemmalla lisään sitten, jos yhteistyöllä isännän tai lasten kanssa saadaan sellainen julkaisukelpoinen kuva napsaistua.Kunhan tänne ensin joku noista apureista paikalle saapuu.





Via on ollut tässä viimeiset reilut pari viikkoa välillä huonovointinen ja se on syönyt todella huonosti. Olen ollutkin välillä jo oikein huolissani että mitä tuon kanssa tekee kun ei ruoka maistu ja tulevia lapsiakin pitäisi siellä mahassa samalla silti kasvattaa..

Ultrareissulla, kun varmistui että pentuja todellakin tulee, ostin sitten Nutriplussaa, jotta voin olla varma että ainakin tärkeimmät ravinteet tulee jostain saaduksi.. Sitä olen antanut aina ennen kuin tarjoan ruokaa, niin hetken päästä aina sitten menee vähän jotain muutakin perään. Yleensä jauhelihaa raakana tai sitten kermaviilillä ja kananmunalla höystettynä.
Via suostuu onneksi jonkin verran edelleen syömään rustoja ja lihaisia luita, mutta lähinnä sekin on nyt ollut sellaista nakertelua. Pentunappulaa ostin myös, ja joinakin päivinä sekin uppoaa kuin vahingossa. Pieninä määrinä tosin sekin, mutta tarjoillaan useamman kerran päivässä sitten.

Toivottavasti tuo nirsoilu ei jatku koko odotusaikaa, tai minusta tulee vielä ylihysteerinen tuputtajasyöttäjä. ;)