Vähän jo aikuisemmista meidän pennuista

Meidän amerikanakitalapsoset täyttää tänä vuonna jo kolme kokonaista vuotta. Kaikki heistä eivät ole näyttelykehissä edustaneet, osa on.. Hitaasti kehittyvää mallia nämä ovat kautta linjan tosin olleet, vasta näinä aikoina alkavat näyttää aikuismaisilta, ja mikäli äitiinsä Pulmuun tulevat niin vuoden verran vielä varmasti kestää ennenkuin massaa alkaa aikuisen tasolla olla. Eikä se isi-Noahkaan mikään broileripoika ollut. ;)

Onnekseni aina välillä saan kuulumisia näistä kullannupuista.. Tässäpä esimerkiksi Mökö-poika, PullMoon Love me Forever, joka kävi Harto Stockmarin arvosteltavana Tuusniemen näyttelyssä 19.2.

Tuloksena tuosta näyttelystä ERI AVK3. :)

Arvostelu: Urosmainen, aavistuksen pitkärunkoinen kokonaisuus. Hyvä pää ja purenta. Hyvä runko, jossa turhan pitkä lanne-osa. Normaalisti kulmautunut etuosa. Hieman suora polvikulma. Hyvä karva. Liikkuu normaalisti.
Onnea Jonna ja Mökö, ja kiitos kuvista! :)

Lisätään nyt vielä nuo loputkin saamani kuvat, näiden kuvaaja on muuten Heikki Koskinen.

Voi kun tämä laiskahko kasvattajatäti jaksaisi käydä itsekin napsimassa edes lähialueella asuvien kasvattien kuvat niin voisi tehdä jonkinlaisen esittelyn vaikkapa kolmivuotispäivien kunniaksi. Otetaan ainakin tavoitteeksi! ;)

Myöhänajan aatoksia

Mun pitäs mennä nukkumaan, mutta mulla tuli justiin mieleen että kuin kamalan ankiaa se varmana taas on kun nuo pennut lähtee.. Siis miettikää nyt, mä kuuntelen tässä joka yö kun ne tuhisee ja piipaa ja murmattaa unissaan tuolla omassa nurkassaan. Ja nousen kattomaan onko joku hätänä, heti jos sieltä kuuluu joku ääni mitä en tunnista aikaisemmilta öiltä.
 Samalla tyrkytän äitikoiralle vettä, silitän niitä pieniä ja sitä äitikoiraa ja voi että kun ne on sulosia.

Päivällä mä voin tuoksutella ihanaa pennunhajua ja pallutella niitä ja kattoo niitten kamalan ihania pikkusia tassuja. Ja niinku meiän Reko sano, että "kato ku nämä hännät on hienot ja aivan ihanat!"
Ja kohta mä saan alkaa ruokkia niitä ja nauraa kun ne tossottaa syödessään. Ja niitten leikittäminen on tosi hauskaa. Toivottavasti noitten isojen koirienki mielestä. :)
No sitten on kohta tietenki siivoomistaki paljon enemmän, mutta se on ainoota siivoomista mistä mä tykkään. Kun ei ne pennut osaa vielä mennä uloskaan.

Ja sitten, jos on hyviä, tarpeeksi lämpimiä kelejä ulkona, niin me voidaan vähän retkeillä pienten kanssa pihapiirissä ja ehkä tuossa takametsässäkin. Ja käydään autoajelulla. Huvikseen vaan. Tutustellaan meidän tarhakoiriin. Ja otetaan valokuvia ja toivotaan että niistä näkyy kuin paljon me rakastetaan sitä hommaa. :)

Ja muutamien viikkojen jälkeen ne sitte vaan tylysti muuttaa uusiin koteihin sulostuttamaan uusien perheenjäsentensä elämää ja mulle jää jäljelle vaan se (onneksi tosi rakas ja ihana) äitikoira. Mutta se ei kyllä haise pennulle yhtään. Ja sen tassutki on jo ihan tavalliset. Ja häntä.

Varmasti ainaki vähä itketään kun ne pennut lähtee. ;)

Uusia kuvatuksia ja kuulumisia

Ninnu kävi taas perjantaina kameran kanssa kyläilemässä, ja näin saatiin kymmenpäiväisistä (laskinko oikein?) pirpanoista uudet potretit. Minä laiskana en sitten ole saanut kuvia päivitettyä tänne aikaisemmin, mutta tässä postauksessa niitä taas tulee..

                         Ai mun kersoista vai? - Kyselee epätietoinen äiti Liikkalasta.
 

Kersat kasvavat mahdotonta vauhtia, siltä ainakin tuntuu. Tämän aamun punnituksissa jokainen painoi jo yli 600g, iso tyttö johtaa reilusti, sen kuussatanen pamahti rikki jo eilen, mutta nokinokka ja poika menevät suht samoissa grammamäärissä. Ja, tänään myös, tytöillä on SILMÄT! :D Nokinenällä oli aamulla jo molemmat auki, isolla likalla toinen kunnolla ja toinen siristi vasta, mutta poika, se vain haluaa sulkea silmänsä julmalta ja kylmältä maailmalta, se ei ollut edes raottanut vielä. Se vain mammanpoikailee: ;)

Minä jo yhtenä yönä luulin että nyt ne on vilustuneet, kun kuulin unen läpi röhinää ja yskimistä ja muita kummallisia ääniä pentulaatikosta. Nousin ylös ja valvoin ja tarkkailin niitä, mutta ei enää mitään kuulunut. Kunnes taas kun menin itse unille niin kohta sama juttu. Mietin jo pääni puhki että kumpi on suurempi riski, jäädä tarkkailemaan tilannetta viikonloppua vasten, kun tunnetusti silloin on vaikea saada lääkäreitä kiinni jos hätä tulee, vai lähteä kiikuttamaan pentuja paleltumisen uhalla tuonne -30 asteiseen ulkoilmaan ja eläinlääkäriasemalle kaiken varalta?

 No, luojan kiitos kuitenkin asiat ei näyttäneet yhtään niin synkiltä aamulla kun päivä valkeni. Tutkin ja kääntelin ja kuuntelin ja pyörittelin ipanoita ja tulin siihen tulokseen että Vian maidontuotanto se kai vain on pompsahtanut uuteen nousuun lääkekuurin auttamisen myötä ja kersat ovat oppineet kinastelemaan nisistä. Näistä siis seurasi se, että ne rohisivat sitä suurta maidon määrää ja muut oudot äänet olivat pikkupipanoitten uusi taito, murina! :D

           Pikkumies on hyväntuulinen hymypoika, niinkuin kuvista näkyy. <3 Nauttii erikoisesti selällään syömisestä, jokohan tuo lie valmiiksi treenaa että osaa sitten aikuisena poikana vallata sohvan mahdollisimman rennossa selinmakuuasennossa?
 

Kun taas tämä meidän neiti nokinenä. Diiva, drama queen ja minä ite. Osaa taitavasti jo murista ja selälleenhän hän taas sitten ei millään kyllä asetu. Saa nähdä tuleeko tästä sellainen vaativa luonne. Tämä tyttö tahtoo välillä omaa rauhaa ja menee nukkumaan yksin nurkkaan.



 

Tää ykköstyttö on sitten noitten kahden väliltä jotain, paitsi kooltaan. :D Aluksi tämä oli se kiljukaula joka osoitti mieltään joka asiasta kiljumalla, mutta ei enää. Aika lunki pakkaus tuntuu olevan eikä sitä haittaa vaikka äitikin sen vähän työntää vahingossa selän taakse laatikossa. Se punnertaa sieltä ittensä kyllä tissipuolelle hyvin nopsaan. :)


Via äitee antoi muuten eilen suuren myönnytyksen Asko-enolle. Se sai tulla makkariin nukkumaan eikä edes varan vuoksi saanut nokitusta ovella. ;) Asko-enostakin pitäisi tehdä ihan oma postaus kun vain saataisiin siitäkin joitain uusia kuvia.. Niiiinnnuuu..!! :D

Noh, jälleen, näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

Viikko tuli täyteen eilen

Ja kovaa vauhtia kasvavat lapset. Tänä aamuna isoin tytöistä oli ylittänyt jo puolenkilon rajapyykin kahdeksalla grammalla, nokinenä hyvää tahtia perässä 483g:n painoisena. Poika painoi "vain" 455g, mutta joutui punnitukselle kesken tankkauksen, jonka tytöt olivat jo lopettaneet joten vertailu ei ehkä ole siltä osin ihan pitävä. ;)

Lapsukaiset ovat ihan hyvin kestäneet äiteen antibioottikuurin, en ainakaan ole huomannut niitten vatsaoireilevan vaikka niin helposti olisi voinut käydä.. Niin hyvin Via ne kuitenkin hoitaa ja putsaa että hankalapa sitä ihan tarkkaan on noin pieniltä seuratakaan.

Viahan tosiaan alkoi tuossa muutama yö sitten olla tosi levoton, se petasi ja petasi, ja hyppäsi pentulaatikon ja meidän sängyn väliä jatkuvasti. Kävi monta kertaa yössä pikamutkan pihallakin ja taas sama ralli jatkui. Annoin sille kalkkipistoksen pariin kertaan ja se alkuun näytti vaikuttavankin rauhoittavasti ja ajattelimmekin että noi oli alkavan kalkkikrampin oireiluja. Mutta kun homma rupesi jatkumaan edelleen ja rouva työntyi jopa mun vaatekaappiin hääräämään niin kävi selväksi että jostain sen täytyy olla kyllä oikeasti kipeä.

Lämpöä ei ollut ollut, mutta kun toissa aamuna sitten viimein lämpö vähän nousi, 39 asteeseen, haimme antibiootit kaiken varalle jos vaikka sinne kohtuun kuitenkin olisi jotain ylimääräistä jäänyt tulehdusta aiheuttamaan vaikka ultralla isompien osasten olemattomuus olikin katsottu. Kahden tabletin jälkeen lääke oli alkanut selvästi vaikuttaa ja Via oli jo hyvin rauhallinen. Nukkuikin oikein isoon ääneen kuorsaten pentulaatikossa pitkän yön. :) Maidontuloon tuo kipuilu ei onneksi ollut vaikuttanut, eikä nyt myöskään tuo lääkekuuri.

Tässä muutama eilinen kuva lapsista:

Iso tyttö on yrittänyt lähteä maailmalle, mutta hyytynyt kesken matkaa.. (tuo kökkö tuossa ei oo kakkaa vaan äitikoiran lennättelemää ruokaa..! )

Poika vetää sikeesti unta kuulaan. se on jotenkin ihan omannäköisensä, ja sen erotan ensi vilkaisulla tuolta laatikosta aina. En kuitenkaan osaa sanoa miten se on erinäköinen ku nuo tytöt.. Ehkä se on vaan eri oloinen. :)

Neiti nokinenä ei oo enää ihan niin nokinenäinen muihin verrattuna, mutta aika vänkkärä se on, millään ei olisi suostunut kuvattavaksi :D. Alla näkyy vähän mallia.. Ylemmässäkin jouduin aavistuksen pitelemään. ;)

Isosta tytöstä sitten taas on helppo ottaa kuvia, se kun nukkuu niin lunkina aina:

Heeleryhdistyksen sitoumuskasvattaja

Täytyy tässä hieman mainostaa, että myös minä olen rotuyhdistyksen kasvattajasitoumuksen allekirjoittanut, sen kennelliiton oman version lisäksi.

Tästä syystä minulla on oikeus käyttää esim. kotisivuillani tätä logoa (oon vaan niin onneton niitä itse päivittämään että voin tässä vaiheessa lisätä tän vaan tänne..) ;) :

Pennunpirpanat vaan pulskistuvat, jokainen oli tänä aamuna rikkonut kolmensadan gramman rajan, ja mahat vissiin täyttyvät niin hyvin että äiti-Viakin malttaa ne hetkittäin jo jättää nukkumaan ja käväisee itse katselemassa talon tapahtumia pentuhuoneen ulkopuolellakin. Tosin vain muutaman minuutin kerrallaan. :)

Hyvinsyövät lapsoset

Pentuset pulskistuu ihan hyvää kyytiä, ja äitikoiraan uppoaa annos jos toinenkin sapuskaa päivän aikana. :) Tarjoilun tulee tosin pelata suoraan laatikkoon saakka, vielä se ei malta viipyä syömisen aikaakaan poissa pentujen viereltä.

Tämän aamun punnituksissa poika painoi jo 270g, eka tyttö 286g ja pienin nokinenä 266g.

Kolme uutta heelerikoiraa!

Viimeinkin se kauan odotettu päivä koitti, ja sehän oli keskiviikko 9.2.2011. :) Olen pahoillani myöhäisestä pentupäivityksestä, mutta halusin ipanoista kuvat ensin tähän liitettäväksi.. Ja toki pääkin on ollut hieman pyörällä ja väsyttänyt.

Via on hieno pieni äitikoira. Se hoitaa lapsiaan antaumuksella, jopa niin antaumuksella että ulos sain sen eilen vain kantamalla ja ruoka oli tarjoiltava makaavan äidin nenän alle pentulaatikkoon, samoin vesi. Viimeyönä se kuitenkin jo malttoi pyytää ulos itse ja ihan omin jaloin siellä kävi tarpeillaan. Toki kiire takaisin lasten luokse oli kamala! :D

Pieniä syntyi siis viimein "vain kolme". Mahan koon ja sen ultranneen lääkärin lausuman perusteella odotimme useampia, mutta nämä möhköt siellä kolmistaan köllöttelivät. Kävimme eilen vielä ultralla kaiken varalta tarkastamassa ettei mahaan ollut mitään jäänyt ja onneksi puhtaalta näytti.

Ensimmäisenä syntyi iso tyttö, perätilassa, ja sen jouduin mamman apuna vetämään ulos. Sen syntymäpaino oli 223g, ja sitä hierottiin hartaasti että saatiin hengittämään. Onneksi ensin aivan veltosta henkeä haukkovasta neidistä sukeutui oikeinkin täpäkkä kiljukaula! Syömäpolitiikka oli sille alkuun ihan käsittämätön asia, mutta parit imut vastiketta pullosta sai sen kyllä nopeasti hoksaamaan että parempaa kamaa tulee nisästä. ;)

Heti ensimmäisen neidin perään syntyi hyvin vaivattomasti pikkumies, 212g. Tämän epäilen olleen sen pahimman mahamyllärin joka sai äipän mahan näyttämään vallan veikeältä. Ainakin pienellä miehellä on kovasti liikkuva asenne ja mieletön imu! Pojalla on rinnassa pieni valkoinen merkki, muilla ei ollut mitään.

Viimeistä neitiä saatiin odotella sitten hetki pitempään kuin edellistä, mutta kolmessa vartissa sekin oli päivänvalon nähnyt. Tämän nokisemman tytön syntymäpaino oli 202g, eli aika potran oloisia pirpanoita kaikki.

Tässä ensimmäisenä kuvissa POIKA. :) Mikäli elämänalku menee niinkuin toivotaan, tämä pikkutassu matkaa aikanaan uuteen kotiinsa Nivalaan, isojen sinisten seuraan. Tyttöjen tulevat osoitteet eivät ihan vielä ole varmistuneet.

Näissä edellisissä sitten vaaleampi tyttö, se ykkönen. Tälle tulee varmaan äitinsä väriset merkit, uskoisin. Kattokaa noita tassuja!! <3

Ja viimeisinä muttei vähäisimpinä nokisimman neitosen potretit. :) Selvästi tummempi kuin siskonsa.. Ja niin suloinen sekin.

Kuvapäivityksiä pyrin laittamaan mahdollisimman usein, ainakin niin usein kun Ninnun saan kyläilemään! ;) On mulla se omakin kamera mutta sillä on parempi. Nämäkin kuvat ovat siis, niinkuin alanurkista näkyy, Ninnun aikaansaannoksia. Heihei, seuraaviin päivityksiin. Näissä tunnelmissa:

Jo 64.

Kattokaa kaikki, kuinka se kaikki entinen toiveikkuus minusta on kaikonnut.. ;) xD

Joo ei ne tänään synny, en ees haluais että tänään kun maanantait on niin ikäviä päiviä. Eikä ne synnykään kun mamma haluaa vaan olla VIELÄ isompimahainen ja syö syö ja syö. Kohta lähden taas sitä palloa taluttamaan, ja se se hauskalta näyttää kun pikkupikkujalat iiiiiison mahan alla vipeltää. Ja sitten voi taas syödä ja nukkua, mutta ei, pentuja ei kyllä pukata maailmaan. Ei tänään. (kään)

No, mutta taasen huomenna on päivä uusi ja katellaan sitten mitä tapahtuu. :) Eiköhän siellä liene kuitenkin kaikki ihan hyvin, mahassa meinaan, koska kyllä siellä aikamoinen jytä taas päivällä kävi.

Illemmalla varmaan liitän pari kuvaa, kunhan nyt saan aikaiseksi siirtää koneelle.

62,

Vieläkin, edelleen, ihan yhtenä kappaleena, joskin aika pyöreänä sellaisena on äitikoira Via. Viimeyönä useampaan otteeseen heräsin sen hääräämiseen, nyt jopa ensimmäistä kertaa meni oma-aloitteisesti petailemaan pentulaatikkoa,  mutta aamuyön tunnit se veti hartaasti sikeitä meidän sängyssä kyllä. Ja nyt on aamun rallittanut pihalla.. Ruokaa ei kyllä ole ollut vailla vielä ollenkaan.

Siinä mielessä ihan hyvä että ei ole vielä jakautunut, että mulla itsellä on tuo selkä ollut ihan järkyttävän huonona, eikä musta ois ollut tosiaankaan kovin näppäräksi kätilöijäksi. Nyt alkaa tuntua paremmalta, joten alan taas touhottamaan tämän asian suhteen entistä enemmän. ;)

Mutta on tää oottaminen turhauttavaa ja tylsää ja vaikka mitä. Ja minä kun olin aivan varma että etuajassa ne tulee.. ;)

Parempi sitten tullakin mahtavat pennut ja magee määrä ja kaikkee, koska mulla jäi nyt tämän takia mopomessutkin tältävuodelta väliin!! xD

odottavan aika on niiiiin pitkä

Päivä 60. Pallero vain nukkuu. :)

Eilen luulin saaneeni lämmön laskun kiinni päivällä, mutta en tiedä oliko tuo silloinen 36,7 mittausvirhe vai ei, kun ei rouva odottajasta ainakaan ihmeemmin näy että se aikoisi tälle päivälle synnyttämisen aloittaa.. Eilen koko päivänä ei maistunut ruokakaan, mutta illalla se sitten alkoi kuitenkin syömään.
Tänäänkin on ruokaa ollut vailla, mutta veto ei kuitenkaan ole ollut ihan yhtä vauhdikas kuin viimeaikoina muuten on ollut.
 Ja oikein jos toiveikasta ajattelua suoritan, niin ehkä se hengittää vähän tiheämmin ja ainakin se on koko ajan mun lähellä.

Kävelemässä me ollaan käyty muutamaan otteeseen pientä lenkkiä, Via lyllertäen ison mahansa kanssa ja minä pikkupikku askelin kipeän selkäni kera.. Toivottavasti tämä selkävaiva vähän helpottaa ennen kuin tuo alkaa pykätä ipanoita, tai toivon mukaan se ei sitten ainakaan tarvis mua muuhun kuin päältäkatsojan ja punnitsijan rooliin, koska en kykene juuri muuta nyt tekemään. Mutta ehkä selän kipu ja kolotus unohtuu kun tositoimet alkaa..

En siis tiedä mitä tässä tällä päivämäärällä käy, voihan se tietysti yötä vasten aloittaa vaikkei suuresti vielä sitä näytäkään. Jännää! :)