perjantai 21. tammikuuta 2011

Niin se on viikko vierähtänyt

Astutuksesta on nyt päiviä 47, mikäli oikein laskin.

Via vaan leviää, mun silmiini itse maha ei ole juurikaan pullistunut, mutta selkä leviää ja vyötärö on kadonnut. Toki vatsalinja on huomattavasti alempi kuin ennen. Maitoakin eilen jo pienet tipat tuli nisistä kun tutkailin. Ehkä maha "laskeutuu" vasta myöhemmin, sellaiseksi kuin minä kuvittelen että sen muka pitäisi olla ;). Koskapa kovin tukalalta välillä näyttää neidin meno, kuuma tuntuu olevan, ei taivu enää kunnolla ja hengästyvänkin se näyttää, niin kyllä siellä kasvetaan hyvää kyytiä. Lenkillekään Vimpula ei enää lähde yhtä innokkaasti kuin viime viikolla vielä.
Ihan kuin ipanat olisivat tuolla jossain kylkiluitten suojissa vaan koko ajan. Jännä nähdä montako sieltä sitten loppupeleissä tulee..

Onneksi sen pahoinvointi on kokonaan mennyttä ja ruoka on alkanut maistua taas ihan hyvin, joten on mullakin yks stressin aihe vähempänä. :)

Maanantaina yritettiin ottaa taas mahakuvia, mutta eipä ne onnistuneet niin että olisi voinut tänne laittaa, ei niistä selvää saa.. Ja uudestaan en ole ehtinyt mukamas kuvaamaan. Kerrankin kun on ollut muutakin ohjelmaa kuin kotona nyhjääminen. Sain  nimittäin autoni kuntoon viimein ja olen päässyt päiväaikaankin ihmisten ilmoille melkein kuukauden tauon jälkeen! :D

Yritän kuvailla viikonlopun aikana vaikka pihatouhuissa tuota Viaa, jos jonkinlaisen otoksen saisi tästäkin viikosta aikaiseksi. :)

Edit: Yksi sivukuva löytyi jälkikäteen päivältä 48:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti