Eilen Ninnu kävi kuvaamassa pennut (ja leikkaamassa kakaroitten ja mamman kynnet) ja oikein hoputin sitä että nopsasti sitten ne kuvat mulle, ei mitään venyttelyjä niitten kans vaikka mihin töihin pitäs mennä, kuviakuviakuvia!!! - Ja Ninnuhan laittoi. Kiitos kovasti! :)
Ja nyt en kuitenkaan oo ehtinyt postata niitä tänne.
Eilen illalla sain nimittäin puhelun, jonka seurauksena meille kotiin palautui tänään mun osaomistuspoikani Basso, PullMoon Love Machine. Pulmun poika, Peikon veli. Huhtikuussa 3vee.
Tämä päivä onkin mennyt tarhan aitoja korotellessa ja vahvistaessa ne amerikanakitauroksen pitäväksi. Onneksi on reipas teinipoika omasta takaa auttamassa, isäntä kun raatoi töissään ja yksin olisi ollut aikamoinen urakka hoitaa tuo aitapolitiikka.
Mutta Basso-mussukka etsii nyt siis erinäisten sattumien summana uutta kotia, mielellään sijoitussellaista. Sopimuksen tarkemmasta muodosta neuvotellaan mielellään sitten mikäli sellainen kotiehdokas ilmoittautuu minkä levollisin mielin voimme kelpuuttaa Basson uudeksi kodiksi.
Poika saisi puolestani muuten jäädä meille kotiin, mutta tätä laumaa on jo niin paljon, että valitettavasti se ei mitenkään ole mahdollista.. Aikaa tuntuu jo nyt välillä olevan turhan vähän. Ja neljä urosta taloudessa on aivan liikaa, kun eivät tule keskenään toimeen. Aivan liian riskialtista puuhaa mun mielenlaadulle.
Bassosta yritämme napsia kuvia huomenissa, tänään illan hämärä ehti laskeutua jo ennen kuin valokuvausajatuksille ehdin uhrata ajatustakaan.
Lisäsin nyt kuitenkin tämän tänne väliin, tässä on Basso-poika 7vkoisena.
No mutta! Siirrytäänpä sitten pentupentu-juttuihin. :)
Pipanat on tänään kasvattaneet massansa päälle kiloisiksi, ja yrittävät kovasti tapailla askelia. Kömpelöä leikkiä ja nahisteluakin ne jo kovasti harrastavat ja pikkupikku neulahampaat ovat jo melkein puhjenneet, ne kuultaa ihanasti ikenien läpi. :) Huomenna on ikää päivälleen kolme viikkoa, ja kohtahan nuo eivät varmasti enää pentulaatikossa viihdykään.
Ninnulla oli mukana oikein kuvausrekvisiittaakin, valkoinen lampaankarva, jonka päällä ipanat ikuistettiin.
Vasemmalta: neiti Hippo, herra Olavi ja neiti Noki.
Jännästi noitten värit muuttuvat, poika, jonka olen pentunimennyt Olaviksi (kun se vaan näyttää siltä), on nyt selvästi värimerkeiltään vaaleampi tyttöjä. Nokikin on alkanut sen verran vaaleta, että äkkikatsomalta ei enää välttämättä erotakaan sitä Hiposta.
Luonne-erojakin on ilmennyt uudella tavalla silmien avautumisen jälkeen. Nokinenä, tuo aikana ennen silmiä niin junttura neito, osaakin nyt yhtäkkiä nauttia selinmakuusta hyvin rennosti. Aiemminhan sitä ei katollaan saanut pysymään millään, mutta nyt hän köllii hyvin tyytyväisenä nurinpäinkin. Ääneen protestoiva se kyllä edelleen on eniten näistä, vaikka Olavipojastakin on alkanut murinoita ja marinoita irtoamaan. :)
Hippo sen sijaan on aika leppoisa äänten suhteen, mutta porukan vauhdikkain liikkeellelähdön harjoittelussa. Ensimmäisenä mm. seisoi omin jaloin ja heilutti samalla jopa häntää! ;)
Noksu halus posettaa äitin kans.. Vai oliko se jotenki toisinpäin?
Vikana Olavi.. Hymypoika. :)
Tällä viikolla aiotaan aloittaa "oikean ruuan" harjoittelu, saapa nähdä miten näille paksukaisille jauheliha maistuu, mammalta kun näkyy pursuavan tuota maitoakin niin reilusti edelleen että noinkohan nuo vielä haluavat edes vaihtaa kiinteisiin?
Pakko muuten laittaa tänne loppuun nämä söpöstykset.. Varpaat! <3
No, heitetään loppukevennyskin. A.Manninen treenaa näyttelyasentoa H.Mannisen tuella. ;)
Ja ei, minä EN revi sitä tukasta ylös vaan kannattelen sen päätä ja avitan pehmeää laskeutumista routaiselle lumen peittämälle peruskalliolle. Hellästi!
Oikeasti tuo rakas pieni pulipoika aivan liian isoine rintaröyhelöineen näyttää tältä:
Pentujen nimetkin on muuten päätetty jo, mutta enpä paljasta niitä loppuja kaikille vielä. Olavin nimihän on jo tulevalla omistajalla tiedossa, mutta neidit jääkin vielä pitämään hulluja jännityksessä nimiensä suhteen.
Ja niin tosiaan. Tytöistä ainakin toinen saattaa etsiä vielä kotia.. Vink vink. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti