Mun pitäs mennä nukkumaan, mutta mulla tuli justiin mieleen että kuin kamalan ankiaa se varmana taas on kun nuo pennut lähtee.. Siis miettikää nyt, mä kuuntelen tässä joka yö kun ne tuhisee ja piipaa ja murmattaa unissaan tuolla omassa nurkassaan. Ja nousen kattomaan onko joku hätänä, heti jos sieltä kuuluu joku ääni mitä en tunnista aikaisemmilta öiltä.
Samalla tyrkytän äitikoiralle vettä, silitän niitä pieniä ja sitä äitikoiraa ja voi että kun ne on sulosia.
Päivällä mä voin tuoksutella ihanaa pennunhajua ja pallutella niitä ja kattoo niitten kamalan ihania pikkusia tassuja. Ja niinku meiän Reko sano, että "kato ku nämä hännät on hienot ja aivan ihanat!"
Ja kohta mä saan alkaa ruokkia niitä ja nauraa kun ne tossottaa syödessään. Ja niitten leikittäminen on tosi hauskaa. Toivottavasti noitten isojen koirienki mielestä. :)
No sitten on kohta tietenki siivoomistaki paljon enemmän, mutta se on ainoota siivoomista mistä mä tykkään. Kun ei ne pennut osaa vielä mennä uloskaan.
Ja sitten, jos on hyviä, tarpeeksi lämpimiä kelejä ulkona, niin me voidaan vähän retkeillä pienten kanssa pihapiirissä ja ehkä tuossa takametsässäkin. Ja käydään autoajelulla. Huvikseen vaan. Tutustellaan meidän tarhakoiriin. Ja otetaan valokuvia ja toivotaan että niistä näkyy kuin paljon me rakastetaan sitä hommaa. :)
Ja muutamien viikkojen jälkeen ne sitte vaan tylysti muuttaa uusiin koteihin sulostuttamaan uusien perheenjäsentensä elämää ja mulle jää jäljelle vaan se (onneksi tosi rakas ja ihana) äitikoira. Mutta se ei kyllä haise pennulle yhtään. Ja sen tassutki on jo ihan tavalliset. Ja häntä.
Varmasti ainaki vähä itketään kun ne pennut lähtee. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti