torstai 17. helmikuuta 2011

Viikko tuli täyteen eilen

Ja kovaa vauhtia kasvavat lapset. Tänä aamuna isoin tytöistä oli ylittänyt jo puolenkilon rajapyykin kahdeksalla grammalla, nokinenä hyvää tahtia perässä 483g:n painoisena. Poika painoi "vain" 455g, mutta joutui punnitukselle kesken tankkauksen, jonka tytöt olivat jo lopettaneet joten vertailu ei ehkä ole siltä osin ihan pitävä. ;)

Lapsukaiset ovat ihan hyvin kestäneet äiteen antibioottikuurin, en ainakaan ole huomannut niitten vatsaoireilevan vaikka niin helposti olisi voinut käydä.. Niin hyvin Via ne kuitenkin hoitaa ja putsaa että hankalapa sitä ihan tarkkaan on noin pieniltä seuratakaan.

Viahan tosiaan alkoi tuossa muutama yö sitten olla tosi levoton, se petasi ja petasi, ja hyppäsi pentulaatikon ja meidän sängyn väliä jatkuvasti. Kävi monta kertaa yössä pikamutkan pihallakin ja taas sama ralli jatkui. Annoin sille kalkkipistoksen pariin kertaan ja se alkuun näytti vaikuttavankin rauhoittavasti ja ajattelimmekin että noi oli alkavan kalkkikrampin oireiluja. Mutta kun homma rupesi jatkumaan edelleen ja rouva työntyi jopa mun vaatekaappiin hääräämään niin kävi selväksi että jostain sen täytyy olla kyllä oikeasti kipeä.

Lämpöä ei ollut ollut, mutta kun toissa aamuna sitten viimein lämpö vähän nousi, 39 asteeseen, haimme antibiootit kaiken varalle jos vaikka sinne kohtuun kuitenkin olisi jotain ylimääräistä jäänyt tulehdusta aiheuttamaan vaikka ultralla isompien osasten olemattomuus olikin katsottu. Kahden tabletin jälkeen lääke oli alkanut selvästi vaikuttaa ja Via oli jo hyvin rauhallinen. Nukkuikin oikein isoon ääneen kuorsaten pentulaatikossa pitkän yön. :) Maidontuloon tuo kipuilu ei onneksi ollut vaikuttanut, eikä nyt myöskään tuo lääkekuuri.

Tässä muutama eilinen kuva lapsista:

Iso tyttö on yrittänyt lähteä maailmalle, mutta hyytynyt kesken matkaa.. (tuo kökkö tuossa ei oo kakkaa vaan äitikoiran lennättelemää ruokaa..! )


Poika vetää sikeesti unta kuulaan. se on jotenkin ihan omannäköisensä, ja sen erotan ensi vilkaisulla tuolta laatikosta aina. En kuitenkaan osaa sanoa miten se on erinäköinen ku nuo tytöt.. Ehkä se on vaan eri oloinen. :)

Neiti nokinenä ei oo enää ihan niin nokinenäinen muihin verrattuna, mutta aika vänkkärä se on, millään ei olisi suostunut kuvattavaksi :D. Alla näkyy vähän mallia.. Ylemmässäkin jouduin aavistuksen pitelemään. ;)




Isosta tytöstä sitten taas on helppo ottaa kuvia, se kun nukkuu niin lunkina aina:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti